Ikuinen pimeys
On aamupäivä eikä valoa näy. No ei sitä ole näkynyt sitten vuoden 2024 eli tarkalleen 44 vuotta sitten. Kukaan ei tee mitään asioiden parantamiseksi. Kukaan ei jaksa enää yrittää. Muutoksen olisi pitänyt tapahtua monia vuosikymmeniä sitten ennen tätä ikuista pimeyttä. Pimeys tekee jokaisesta ihmisraunion. Olemmeko me enää edes ihmisiä. Elämme kuin eläimet, missä on myötätunto, onnellisuus tai edes rakkaus. Voiko ikävöidä asiaa, jota ei muista?
Kaipaan äitiäni. Siitä on jo vuosi, hänen poismenostaan. Hän näytti meille millaista elämän kuuluu olla, mutta hän ei ole enää täällä. Olemme yksin tässä ihmispaljoudessa. En näe itselleni onnellista loppua. Niitä joita voi lukea kirjoista ja kuulla ihmisiltä, jotka saivat elää ennen pimeyttä. Aika, jolloin lapset saivat olla lapsia eikä heidän tarvinnut taistella ruuasta tai pelätä mitään. Aika, jolloin jokaisella oli mahdollisuus menestyä ja perustaa oma perhe
Puolet maapallosta on jo veden alla nyt vain odotellaan milloin toinenkin puoli peittyy vedellä. Roskia, joka puolella roksia. Kaatopaikat täyttyivät jo ajat sitten eikä roskille ole muuta paikkaa. Kaikkialla haisee, mutta siihen tottuu. Kaikkeen tottuu en vain usko sen olevan hyvä asia. Kotimatkallani, joka on 200 metriä kävelee satoja ihmisiä. Jokainen kaupunki on täynnä ihmisiä ja yhdessä 15 huoneiston kerrostalossa saattaa asua jopa 250 ihmistä. Ahtauden määrää on vaikea kuvailla, jos sitä ei itse koe.
Elämä täällä alhaalla on vaikeaa. Ruokatoimitus tulee kerran kuukaudessa ja ruokaa riittää juuri ja juuri kahdeksi viikoksi. Aseistettuja miehiä kävelee, joka puolella vahtien meitä. Ihan kuin jaksaisimme hiiren kokoisilla annoksilla nousta heitä vastaan. He näyttävät saaneen paljon ruokaa. Katsoessani itseäni ja samalla verraten heihin näen vain ruman likaisen, laihan tytön. En ole mitään, enkä voi tehdä mitään muuttaakseni asiaa. Jos vain pääsisin ylös, oikeiden ihmisten joukkoon. Se on minun ainoa toiveeni.
Kohta on joulu tai ei sitä voi jouluksi sanoa, mutta haluan kuitenkin pitää ajatuksesta kiinni. Meillä ei ole kuusta, jouluruokaa emmekä saa lahjoja. Syömme tähteitä ja yritämme pysyä hengissä. Kunpa voisin kokea sen oikean joulun, nähdä sen onnellisuuden jokaisessa. Olen katkera kaikille niille, jotka tiesivät ongelmista, mutta eivät tehneet mitään. Teidän takianne minulla ei mahdollisuuksia oikeaan elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti