Kulttuuria koulussa

Jakson kaksi aikana lyskalaisilla oli mahdollisuus äidinkielen ja kirjallisuuden kursseillaan käydä elokuvissa ja kuulla kuulla kirjailijan tai kääntäjän työstä. Anneli Kanto puhui teostensa Lahtarit ja Veriruusut ohella vuoden 2018 tapahtumista erityisesti naisten ja lasten näkökulmasta. Tommi Parkko kertoi puolestaan runoudesta ja sen lukemisesta. Kääntäjä Kaija Anttonen kertoi työstään kääntäjänä. Lisäksi kursseilla käytiin katsomassa Saamelaisveri-elokuva osana Arktista Vimmaa -festivaalia. Kirjastolla esiteltiin puolestaan kauhukirjallisuutta.

Oheiset tekstit ovat opiskelijoiden tuotoksia kursseilta ÄI05 ja ÄI08.

Tommi Parkon vierailu runouden avaajana

Opin Tommi Parkon vierailusta sen, että runo on usein juoneton. Runossa on myös harvoin henkilöhahmoja tai tarinaa. Juonellista runoa kutsutaan eepokseksi. Kalevala on esimerkki tällaisesta runosta, ja se onkin Suomen kansalliseepos. Aforismit taas ovat yhden lauseen mittaisia, ja ne luetaan proosaksi eikä runoksi.

Runo on ikään kuin tiivistettyä puhetta. Sen rytmi muodostuu lukiessa ja siinä on painollisia ja painottomia tavuja. Antiikin ajalla ihmiset käyttivät metriikkaa, eli opettelivat muistettavia asioita muistisäännöillä, koska kirjoitustaitoa ei vielä ollut. Tähän runot olivat hyvä apu, koska niissä oli selkeä rytmi ja se auttoi muistamaan. Nykyajan runoissa tämä ei ole enää tärkeää.

Runon tekeminen alkaa rytmistä. Samoin kuin laulunteossa, rytmi täytetään siihen sopivilla sanoilla. Nykyään runoissa on tärkeää säkeiden asettelu ja siitä muodostuva visuaalisuus. Runon ulkomuoto saattaa olla jopa sanoja tärkeämpää. Sanoista voi muodostua jokin abstrakti, monitulkintainen muoto tai vaikka eläin. Näin runo voi olla myös kuvataidetta.

Runoissa käytetään usein personifikaatiota eli elollistetaan esimerkiksi esineitä tai inhimillistetään eläimiä. Tyypillistä on myös asiat, jotka saavat lukijan pohtimaan, mitä siinä oikeastaan tarkoitetaan. Runojen hienous onkin niiden monitulkintaisuudessa. Eri ihmiset voivat kokea saman runon hyvinkin eri tavalla. Yksittäiset sanat runossa muodostavat mielikuvia lukijalle tämän omien kokemusten pohjalta. Esimerkiksi sanaan “kahlata” ei välttämättä kiinnitetä huomiota, mutta se voi herättää lukijalle tiedostamatta mielikuvan vedestä, vaikka sitä ei runossa mainittaisikaan. Runon sanavalintoja ja sisältöä tarkastelemalla voidaan huomata näitä pieniä mutta merkityksellisiä asioita, jotka muodostavat runon tunnelman.

Helmi Happonen

Tunnelmia Saamelaisveri-elokuvasta

Katselen ympäri tätä metsää, johon minut on asetettu. Sammalen, kasvien ja porojen. Kaipaan elämääni jotain uutta, erilaista. Jatkuva arki näiden elukoiden ja samojen kasvojen kanssa turhauttaa minua, luo stressiä. En tahtoisi herätä omasta teltastani päivittäin, miettien näitä samoja ajatuksia. Haen vapautta. Ehkä olen sydämeltäni omankaltainen anarkisti, mutta tahdon silti itselleni myös hyvää. Tahdon täältä pois, mutta sukunikaan ei sitä hyväksyisi. Olisipa isäni täällä, seuranani, näiden synkkien aikojen keskellä. Tuomassa minulle turvaa, viisautta sekä iloa.

*** *** *** *** *** ***

Menneisyyden arvet,

vaihtui mielesi kuin poron sarvet

vihasit omaa verta,

Nyt ajatukset seilaa keskellä merta

Piiloudu vaikka maan rakoon,

Ei omaa verta pääse pakoon

Hyväksy oma veresi

On pakoon juostu tarpeeksi

Lappi – Me teemme sen -kilpailu

Lapin Kansa järjesti 90-vuotisjuhlansa kunniaksi  Lapin alueen toisen asteen opiskelijoille “Lappi - Me teemme sen” -kilpailun, jossa nuoria pyydettiin kertomaan ja kuvittamaan, millaisena he näkevät Lapin tulevaisuuden. Kilpailussa oli kolme sarjaa, teksti, kuva ja video, joihin opiskelijat saivat osallistua, ja joista jokaisen sarjan kolme parasta työtä palkittiin. Tekstisarjan voitti Lyseonpuiston lukiossa opiskeleva Sanni Lindholm, jonka kilpailutekstin voi lukea alta.

Lapin parempi tulevaisuus

Lapin tulevaisuus voidaan vahvasti liittää turismiin, muuttoliikkeeseen ja tulevaisuuden päätöksiin siitä, miten Lappia tullaan kehittämään. Kaikki eivät näe Lapin tulevaisuutta valoisana, vaan joillekin saattaa nousta mielikuvia hiljalleen kuolevista pienistä kylistä, joiden viimeinenkin kyläkauppa lopulta sulkee ovensa. Voisiko Lapin tulevaisuus kuitenkin olla jotakin muuta, jotain mahtipontista ja entistä valovoimaisempaa tällä hetkellä Rovaniemellä asustelevan Joulupukin rinnalla?

Jos Lapin ulkopuolisilla alueilla asuvia ihmisiä pyydettäisiin kuvailemaan Lappia, esiin nousisi todennäköisesti Joulupukki, revontulet, pitkät ja lumiset talvet, sekä kaunis luonto ja selkeät vuodenajat. Joulupukki onkin varmasti lähes jokaisen turistin “must see” -juttu Rovaniemellä lomaillessa, ja lumen määrää ihastelevat useat Aasiasta Lappiin tulevat turistit. Kaupungissa ja autoteillä haaveilevat porot aiheuttavat myöskin suurta hilpeyttä turistien keskuudessa. Ollessani vuoden ulkomailla opiskelemassa minulta kysyttiin, kuljemmeko porojen avulla kouluun, töihin ja kauppaan. Joku voisi sanoa, että kysymys on ollut tyhmä ja on samalla hyvin kärjistetty kuva siitä, millaisena Lappi muualla maailmassa ainakin joidenkin ihmisten silmin nähdään. Voisiko tämän typerän kysymyksen kuitenkin kääntää jollakin tavalla eduksi, Lapin vetonaulaksi?

Samaan aikaan kun Lappi nähdään kauniina alueena, jossa luonto on lähellä, nähdään se myöskin eräänlaisena takapajulana. Kaikki hieno ja mahtava on kaukana, parhaimmat tapahtumat järjestetään aina Etelä-Suomessa ja ainakin paikallisten mielestä Lapissa ei koskaan - tai ainakin hyvin harvoin - tapahdu mitään mielenkiintoista. Tämä kaukainen takapajula täytyy kuitenkin tulevaisuudessa nostaa ihmisten tietoisuuteen uudella tavalla. Muutoin Lapin tulevaisuus voi oikeastikin olla yhtä synkkä, kun sen voi kuvitella olevan.

Lapin parempi tulevaisuus tulee koostumaan pienistä teoista, jotka yhdessä kasvavat suuriksi muutoksiksi, jotka muokkaavat tulevaisuutta valoisaan suuntaan. Ensimmäisenä tekona jokaisen Lapin alueella asuvan ihmisen tulisi olla ylpeä siitä, että on kotoisin täältä pohjoisesta. Ei ole mitään vikaa, että Helsinkiin mentäessä puhutaan “mie sie”-murteella. Mielestäni lappilaisuutta tulee kantaa ylpeänä sen sijaan, että sitä yritettäisiin piilotella joka kerta, kun astutaan suurempaan kaupunkiin, jossa kaikki tuntuu olevan hienompaa kuin kotona. Ollaan ylpeitä siitä, mitä kaikkea Lappi meille tarjoaa, ja millaisia mahdollisuuksia voimme täällä saada. Jokainen lappilainen voi halutessaan lähteä tuulettumaan metsään, joka todennäköisesti sijaitsee hyvinkin lähellä asuinaluetta. Voimme helposti lähteä minilomalle Ruotsiin tai esimerkiksi Norjan Lofooteille. Talvisin meillä on todella helppoa lähteä laskettemaan tunturikeskuksiin ilman, että autossa täytyy istua 10 tuntia, jotta ensimmäinen kunnon laskettelurinne tulisi vastaan. Lapissa ei ehkä ole kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä Etelä-Suomessa, mutta niitä mahdollisuuksia joita on, tulisi nostaa enemmän esille. Pitämällä yllä omaa lappilaista imagoa nousee myös Lappi alueena enemmän esille, joka taas vaikuttaa esimerkiksi turistien mielenkiinnon heräämiseen.

Turismi on yksi niistä merkittävimmistä tekijöistä, joka nostaa monen lappilaisen kylän ja kaupungin maailmankartalle. Turismiin tulisikin tarttua entistä rohkeammin ja turisteille tulisi tarjota enemmän aktiviteetteja myös kesäaikaan. Talvella turistit tulevat kelkkasafareille, poroajeluille ja Joulupukin luo, mutta kesäaikaan järjestetyt aktiviteetit kuihtuvat näiden mahdollisuuksien rinnalle. Ympäröivää luontoa tulisi hyödyntää enemmän. Kesäisin voitaisiin järjestää erilaisia retkiä luontoon samalla lailla kuin talvisinkin. Turisteille voitaisiin tarjota esimerkiksi erilaisia vaellusretkiä tuntureihin turistioppaiden ohjaamina. Olisiko myöskään täysin hullu idea, jos esimerkiksi Rovaniemellä Kemijoen yli rakennettaisiin gondolihissi, jonka avulla turisteilla olisi parempi mahdollisuus päästä vierailemaan esimerkiksi Ounasvaaralla sekä siellä sijaitsevalla näköalatornilla? Tätä hissiä tulisivat varmasti käyttämään sekä turistit että paikalliset asukkaat, kunhan hinnoittelu hoidettaisiin järkevälle tasolle ja muut käytännön asiat saataisiin hoidettua. Samalla hissin rakentaminen ja hankkeen toteuttaminen toisi paljon lisää työpaikkoja ainakin tilapäisesti, mikä on aina hyvä asia kaupungin ja koko yhteiskunnan kannalta.

Nuorille tulisi enemmän kertoa niistä mahdollisuuksista joita Lappi tarjoaa, sillä heitä muuttaa koko ajan enemmän ja enemmän pois Lapista. Samalla menetetään hurjasti hyvää osaamista, jota alueen kehittämiseen voitaisiin hyödyntää. Nuorille pitäisi tuoda enemmän esille niitä mahdollisuuksia, joita Lappi voi esimerkiksi työelämässä tarjota. Lappi tarjoaa nimittäin paljon muutakin kuin ainoastaan mahdollisuuden toimia turistioppaana. On ymmärrettävää, että usein lähdetään etelämmäksi opiskelemaan, mutta Lapin kehityksen kannalta olisi erityisen tärkeää, että ainakin osa näistä pois muuttaneista nuorista palaisi opiskelun jälkeen takaisin kotiseudulle.

Ensivaikutelma ja yleisilme on myöskin asia, joka pistää kaikkien silmään hyvinkin nopeasti kadulle astuttaessa. Kesäisin kauniit kukka-asetelmat ja talvisin näyttävät jouluvalot piristävät kaupunkien ilmettä ja luovat kotoisuuden tunnetta. Todellisuudessa useat kadut kuitenkin loistavat usein tyhjyyttään talvi-iltoina turistien kävellessä näyteikkunasta toiseen sillä kaikki, tai ainakin suuri osa, kaupoista on jo mennyt kiinni. Jos haluamme, että turistit tulevat vierailulle Lappiin vielä tulevaisuudessakin, pelkkä Joulupukki, porot ja huskykoirat vetonauloina eivät enää riitä. Turisteille tulee tarjota enemmän. Mielestäni turisteille ja myös paikallisille tulisi tarjota mahdollisuus kaupoissa kiertelylle viikonloppuisin myös kello 16 jälkeen. Tällöin saataisiin myös mahdollisesti vähennettyä työttömien määrää ainakin jonkin verran samalla, kun kaupat palkkaavat lisää työntekijöitä. Aina löytyy varmasti joku halukas - esimerkiksi opintojaan rahoittava nuori - joka suostuu olemaan töissä lauantai-iltaisin myöhempäänkin palvelemassa asiakkaita. Asiakaslähtöisyyteen ja palveluun tulisi myöskin panostaa, sillä hyvä sana kuuluu kauas ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia turistien määrän suhteen. Jos turistit kokevat olonsa tervetulleiksi, on todennäköisempää, että he suosittelevat Lappia matkakohteeksi ystävilleen ja sukulaisilleen omaan maahan tai kaupunkiin palatessaan.

Mielestäni olisi myös erityisen tärkeää, että Lapin tulevaisuutta koskevat muutokset tapahtuisivat tasaisesti koko Lapin alueella, eikä vain tietyissä kaupungeissa tai kylissä. Vaikka turisteja tulee kaikista eniten suurempiin asutuskeskuksiin, kuten Rovaniemelle, voivat heistä useat jatkaa matkaansa muuallekin Lappiin, kuten esimerkiksi Saariselälle. Olisikin tärkeää, että koko alueen yleisilme olisi kunnossa, eikä sen kehittäminen keskittyisi vain kaikista suurimmille turistialueille. Kun kokonaiskuva ja yleisilme ovat kunnossa koko Lapin alueella, hyvä sana kiertää ja turistit haluavat tulla Lappiin uudestaankin.

Lapin tulevaisuus koostuu minun mielestäni siis siitä, että teemme yhteisvoimin Lapista kiinnostavan ja halutun paikan tulla käymään tai muuttaa asumaan. Jokainen voi vaikuttaa siihen, millainen yleisilme lappilaisista kaupungeista ja kylistä näyttäytyy ulkopuolisille ja kuinka mukavaa Lapissa on asioida, koska ihmiset ovat ammattitaitoisia ja ystävällisiä. Kirkkaan tulevaisuuden rakentaminen koostuu pienistä teoista, jotka koostavat yhdessä suuren kokonaisuuden, joka tuottaa tulosta.

Lyseonpuiston lukion ja Rovaniemen aikuislukion itsenäisyys- ja ylioppilasjuhla

Lyseonpuiston lukio juhli uusia ylioppilaita ja 101-vuotiasta Suomea 5.12.2018. Perinteitä kunnioittaen kolmannen vuoden opiskelijat välittivät Vapauden viestin toisen vuoden opiskelijoille ja sodassa kaatuneita muistettiin seppeleen laskulla. Puheissa ilmeni kiitollisuus isänmaasta ja yhteistyön merkitys.

Uusien ylioppilaiden lakitus muodostui juhlien kohokohdaksi.

Ylioppilaan puheen piti Roosa Moilanen.

Ylioppilaan puhe 5.12.2018

Arvoisa juhlaväki, rehtorit sekä opettajat ja erityisesti te uudet ylioppilaat!

On koittanut suuri juhlapäivä, joka oli vielä 3.5 vuotta sitten vain epätodelliselta ja hyvin kaukaiselta tuntuva haave. Haaveilla on tapana käydä toteen, kunhan tarttuu tuumasta toimeen. Ja niin me teimme sen: saimme kuin saimmekin päähämme valkolakin.

Meidän jokaisen matka tähän pisteeseen oli taatusti erilainen. Uskon kuitenkin, ettei se ollut yhdellekään meistä sieltä helpoimmasta päästä. Tässä vaiheessa onkin paitsi korkea aika onnitella itseä, myös kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet osa tätä matkaa.

Te opettajat olette rohkaisseet ja uskoneet meihin silloin, kun olisi ollut helpompaa vain antaa periksi ja luovuttaa. Kuten huomata saattaa, niin ei käynyt. Veikkaan, että moni tehtävä ja essee, jopa kokonainen kurssi, olisi jäänyt valmistumatta ilman teitä. Tarjositte tukeanne, kun sitä tarvitsimme, ettekä kääntäneet meille kertaakaan selkää. Annoitte mahdollisuuden omien vahvuuksien hiomiseen, mutta kannustitte myös kohtaamaan heikkoudet ja kehittämään niitä. Haastoitte näkökulmiamme ja mielipiteitämme sekä rohkaisitte meitä ennen kaikkea luottamaan omaan tekemiseen.

Opiskelusta ei luonnollisesti olisi tullut mitään ilman siistiä ja toimivaa oppimisympäristöä. Minulle itselleni koulupäivän kohokohta oli useasti joustotunti ja koululounas. Kiitos siis myös koulumme henkilökunnalle: koulusihteereille, siistijöille, kouluisännälle ja kouluruokalan väelle. Huolehditte käytännön asioista koulupäivän aikana, jolloin oli helppoa keskittyä olennaiseen.

Äiti, isi, sisarukset, isovanhemmat, sukulaiset ja muu lähipiiri. Ette ehkä uskokaan, kuinka iso merkitys teidän läsnäolollanne on ollut. Ja varmasti moni meistä valmistuneista ajattelee samoin.

Pian 101-vuotias Suomi on ollut verraton paikka elää ja oppia. Tunnen oloni etuoikeutetuksi, sillä meille ovat totta asiat, jotka niin monille maapallon ihmisille ovat vain unelmia: ilmainen koulutus, tasa-arvo, sosiaaliturva, toimiva demokratia ja puhdas ilmanlaatu vain muutamia mainitakseni.

Kunniamaininnan ovat myös ansainneet arvon oppilastoverit. Teidän kanssanne jaetut hyppytunnit, joustotunnit ruokailuineen ja oppituntien muu ulkopuolinen vapaa-aika ovat olleet korvaamattomia ja tarjonneet arvokasta vastapainoa arkiselle uurastukselle eri oppiaineiden ja läksyjen parissa. On ollut paljon helpompaa motivoida itseä, kun tietää, että kaveri on todennäköisesti saman haasteen edessä, ja on voinut jakaa hänen kanssaan tunteita. Olemme ymmärtäneet toinen toisiamme, kun kukaan muu ei ole siihen kyennyt. Muistot muun muassa wanhojen tansseista, lukupäivästä ja penkkareista eivät kerää kultakerrosta vuosien kuluessa. Ne olivat kultaisia jo syntyessään. Olen valtavan kiitollinen, että olen saanut tehdä taivaltani teidän kanssanne.

Miltä nyt sitten mahtaa tuntua? Päällimmäisenä mielessä on luonnollisesti helpotus. Pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta ja tavoitteita saavutettu. Samanaikaisesti tuntuu hieman tyhjältä. Tutut arkirutiinit, kuten aikaiset aamuherätykset ja bussipysäkille kiiruhtaminen, ovat toistaiseksi historiaa, eikä tulevien päivien tai kuukausien tapahtumista ole enää välttämättä tarkkaa tietoa. Tuntuu myös hieman haikealta, sillä yhteinen tiemme on tullut risteykseen, josta jokainen meistä jatkaa itse valitsemaansa tietä pitkin.

Olen kieltämättä myös innoissani. Lukion loppuminen on uusi alku, joka on kuin ponnahduslauta seuraaviin haasteisiin. Se on valmistanut meitä alati muuttuvaan maailmaan, ja uskon, ettemme saata tämän valmiimmiksi tullakaan. On tullut aika kokeilla omien siipien kantavuutta ja suuntavaistoa. Välillä vastaan tulee väistämättä umpikujia, mutta onneksi aina voi hidastaa, jopa pysähtyä ja tarkistaa, onko valittu suunta oikea.

Olen tutustunut lukiossa derivaattojen ja integraalien ihmeelliseen maailmaan. Olen yrittänyt kovasti painaa mieleeni soluhengitystä vaihe vaiheelta ja tentannut itseltäni vieraiden kielten sanastoa.  Jos jotain olen tähän mennessä oppinut, niin sen, että kaikki on mahdollista, jos on valmis tekemään töitä ja ennen kaikkea, jos uskoo itseensä. Olen myös todennut todeksi sen, että harvoin mikään on pelkkää ruusuilla tanssimista alusta loppuun. Unelmien toteuttaminen vaatii sisua ja kykyä sietää epävarmuutta: niitä hetkiä, kun pilvilinnat tuntuvat romahtavan ja tekee mieli perääntyä. Hyvin usein voittajat ovat häviäjiä, jotka päättivät yrittää vielä kerran.

Osa meistä on tiennyt lukion alusta saakka, minne jatkaa matkaa, osa taas ei ole vielä täysin varma seuraavasta siirrosta. Voi olla, että joukossamme istuu tulevia tähtitieteilijöitä, tutkijoita, lakimiehiä, lääkäreitä, opettajia, poliiseja tai lentäjiä. Mutta aivan yhtä suurella todennäköisyydellä edessämme on tulevaisuuden tekijöitä, jotka tekevät sekä yhteiskunnastamme että maapallostamme oikeudenmukaisemman ja inhimillisemmän paikan syntyä, kasvaa, elää ja oppia. Ei paitsi meille, vaan myös heille, jotka eivät saa ääntään kuuluviin, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö on todennut: "Tästä hyvät ystävät yhdessä eteenpäin. Pidetään muutkin mukana, ne jotka ovat lähempänä tai vähän kauempana."

Kiitos.

Roosa Moilanen

Lyseonpuiston lukion 110-vuotisjuhla

Torstaina 29.11. juhlistimme 110-vuotista Lyseonpuiston lukiota. Juhlan kunniaksi koulullamme järjestettiin tilaisuus, jossa saimme nauttia mm. emerituspäätoimittajan puheesta, opiskelijoiden tekemästä taiteesta ja tietenkin koulumme yhtyeen upeasta musiikista. Äidinkielen opettaja Hanna Huhtinen aloitti tilaisuuden toivottamalla kaikki tervetulleeksi ja kertomalla koulumme pitkän historian ensimmäisistä vuosista. Puhetta seurasi tilaisuuden ensimmäinen musiikkiesitys, jossa koulumme yhtye esitti Esa Tikkalan säveltämän ja Ritva Puron sanoittaman kappaleen “Laulu Lyseonpuiston aamuun” solistinaan kaunisääninen opettajamme Annukka Kurvinen.  

Esityksen jälkeen matkamme Lyseonpuiston historian läpi jatkui 50-luvulle, jolloin nykyinen koulurakennuksemme otettiin käyttöön. Hanna Huhtinen kertoi pilke silmäkulmassa, kuinka koulunkäynti on niistä ajoista muuttunut. Esimerkiksi tänä päivänä yleinen purkan jauhaminen, kapeat pillihousut ja huulipunan käyttö oli koulussamme 50-luvulla hyvin paheksuttavaa. Seuraavaksi saimme kuulla 50-lukuun sopivaa musiikkia: laulutrio Petteri Maijala, Inka Kurt ja Jade Kekäle esittivät meille Olavi Virran kauniin kappaleen “Vihreät niityt”. Säestyksestä vastasivat Viola Forest, Eero-Kalle Bergman ja Ville Saunavaara.

Perinteisen juhlapuheen piti emerituspäätoimittaja Tapani Ruokanen. Hän kertoi puheessaan mystisestä “Lyskan hengestä”, periksiantamattomuuden merkityksestä ja parempaan tulevaisuuteen uskomisesta. Ruokanen kertoi myös, kuinka läpi koulumme historian olemme kokeneet suuria muutoksia, joihin meidän on täytynyt sopeutua. Tämä sopeutumisen tarve on muovannut koulustamme juuri sellaisen kuin se tänä päivänä on: jokainen Lyseonpuiston lukion opiskelija saa kokea olevansa arvokas ja merkityksellinen omana itsenään. Lisäksi Ruokanen vertasi kouluamme Harry Potter -romaanien kouluun, Tylypahkaan, jossa hyvällä yhteishengellä ja periksiantamattomuudella taistellaan yhteistä vihollista, Voldemortia vastaan. Lyseonpuiston lukiossa yhteinen vihollinen ei kuitenkaan ole Hän-joka-jääköön-nimeämättä, vaan tietämättömyys, röyhkeys ja itsekkyys, eli sivistymättömyys.

Ruokasen puheen jälkeen siirryimme 60- ja 80-luvuille, kun kitaristi ja laulaja Eero-Kalle Bergman, viulistit Senja Lundin ja Ella Kraatari sekä sellisti Viola Forest valtasivat estradin. Tunnelma kohosi kattoon ja hymy levisi – ainakin minun – huulille, kun kappaleen “Yesterday” ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille. Seuraava upea kappale oli Toto-yhtyeen “Africa”, jonka meille esittivät Eero-Kalle Bergman, Lotta Ristolainen, Viola Forest, Ville Saunavaara, Petteri Maijala, Sonja Alasalmi, Inka Kurt ja Priita Räihä.

Lyseonpuiston lukion alumnit, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto sekä alumnien puheenjohtaja Seppo-Heikki Salonen luovuttivat koulullemme kunnialaatan, jolla muistetaan entisten opiskelijoiden urheilumenestystä. Laatta tullaan kiinnittämään koulun seinään muistuttamaan meitä siitä, että jokainen meistä, yksin ja yhdessä, voi menestyä elämässä, jos vain uskaltaa antaa kaikkensa ja uskoa tulevaisuuteen.

Juhlatilaisuudessa julkistettiin Kristiina Tikkalan johdolla koulumme historiaa kuvittavat kuvataiteen opiskelijoiden teokset. Vuoden 1914 koulurakennusta kuvaavan kauniin teoksen takana ovat Milja Sääskilahti, Pirita Heikkilä ja Veera Pallari. Ilona Maunulan, Rasmus Kuhan ja Jasmin Mäkitalon teoksessa taas on nykyinen koulurakennuksemme, joka valmistui 50-luvulla. Opettajia ja oppilaita kuvaavan teoksen ovat tehneet Tommi Pikkuhookana, Nico Laulajainen ja Iina Tanhua. Joni Pyhäjärven, Antti Nuortin ja Anni Ruuskan teospari ilottelee kirkkailla väreillään. Elina Jääskeläisen ja Miitta Kotajärven teoksessa ylioppilaslakit lentävät korkealle kohti koulumme kaunista kattoa. Teokset päätyvät aikanaan ansaitsemalleen paikalle ruokalan seinälle.

Tämä musiikintäyteinen matka Lyseonpuiston lukion 110-vuotisen historian läpi saatiin viimein päätökseen, kun opiskelijat, opettajat ja juhlavieraat yhtyivät laulamaan maakuntalaulun “Kymmenen virran maa”. Taidokkaasta pianosäestyksestä vastasi Veikko Virtanen. Kuten Tapani Ruokanenkin puheessaan totesi, Lyseonpuiston lukio voi nyt rauhassa valmistautua seuraaviin 110 vuoteen Lapin suurimpana lukiona. Sitä varten meidän tulee muistaa seuraavat asiat: Emme opiskele lukiota, vaan elämää varten, sillä keräämme mittaamattoman arvokasta sivistyksen pääomaa. Aina on syytä uskoa omiin kykyihin ja parempaan tulevaisuuteen, vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka epätoivoiselta. Ja lopuksi, lukio auttaa meistä jokaista löytämään oman polkunsa elämässä ja kulkemaan omilla jaloillaan. Näiden neuvojen myötä haluan toivottaa vielä kerran onnea 110-vuotiaalle Lyseonpuiston lukiolle!

Anni Aittaniemi