torstai 23. marraskuuta 2017

Oulun abipäivien antimia

Abipäivillä lunta tuiskutti.

Torstaina 2.11. koulumme abiturientit saivat mahdollisuuden tutustua Oulun yliopistoon. Päivämme alkoi jo ennen aamuseitsemää, kun kokoonnuimme koululle, josta jatkoimme matkaa bussissa istuen. Osa taittoi matkan nukkuen, osa musiikkia kuunnellen. Muutamat olivat jo hyvin innoissaan tulevasta päivästä ja innostunut puheensorina täytti auton. Bussimatkalla saimme nauttia myös pakkaspäivän auringonnoususta.
     Saavuimme Oulun yliopiston Linnamaan kampukselle noin kello 10 aikaan aamulla. Emme olleet ainoita vierailijoita, minkä huomasi heti ihmispaljoudesta. Sulauduimme kuitenkin hyvin joukkoon ja itse en aina edes erottanut yliopiston opiskelijoita, opettajia ja abipäivien vierailijoita toisistaan.
  Yliopiston käytävät olivat täyttyneet eri alojen “standeistä”, joilla itse opiskelijat olivat esittelemässä omaa koulutusalaansa, jakamassa esitteitä sekä karkkia. Tämä oli loistava tilaisuus esittää mieltä askarruttaneita kysymyksiä liittyen vaikkapa opiskelijaelämään, itse koulutusalaan tai pääsykokeisiin.


Arkkitehtuurin koulutuksesta informoimassa.

  Standeillä kiertelyn lisäksi, luentosalit täyttyivät noin puolen tunnin mittaisista laajemmista koulutusalaesittelyistä ja ennakkoluulottomista abiturienteista sekä kiinnostuneista opettajista. Esittelemässä oli useasti joko alan opiskelijoita tai opettaja. Ohjelmaa oli läpi päivän eikä tekemisen puute päässyt yllättämään kertaakaan.

Kahoot-visaa käytettiin hyväksi kauppatieteiden koulutuksen luennolla.

 
Henkilökohtaisesti olin hieman pettynyt abipäiviin, sillä olin odottanut päivältä enemmän. Bussimatkat veivät yhteensä lähes seitsemän tuntia, kun taas yliopistolla vietimme vain reilut neljä tuntia. Osa koulutusalaesittelyistä oli hyvin mielenkiintoisia ja tarjosivat uutta, mutta joukkoon mahtui myös muutamia, joiden sisältö oli suoraan kuin yliopiston nettisivuilta.

Toisaalta, kyseinen torstai oli myös toivoa täynnä. Minulla sekä monella muulla vahvistui entisestään käsitys omasta tulevaisuuden koulutusalasta. Pääsimme sukeltamaan päiväksi yliopiston maailmaan ja seuraamaan tapahtumia ruohonjuuritasolta. Alojen opiskelijat jakoivat paljon arvokasta tietoa itse opiskelusta ja henkilökohtaisista kokemuksistaan, joita netistä tai esittelylehtisistä vähemmän löytää. Esimerkiksi lääketiedettä on mahdollista päästä opiskelemaan B:n papereilla ja alle 7.0 lukion päättötodistuksen keskiarvolla. Vähintäänkin pitkän päivän jälkeen uni maittoi.

Roosa Moilanen 3A

Kuvat: Tuukka Nerg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti