Hyvinvointiaamupäivän risut ja ruusut

Erään opiskelijan kirjoittama kommentti:

"Hyvinvointiaamupäivä oli virkistävää vaihtelua pimenevään syksyyn. Vaikkakin mielestäni edellisvuoden hyvinvointiaamupäivä oli mielenkiintoisempi (pidin varsinkin ammattikoulun tapahtumapisteistä), ei tämäkään ollut hassumpi.

Aikaa yksittäisille pisteille olisin halunnut enemmän. Esimerkiksi poliiseja olisin mielelläni kuunnellut pitempäänkin kuin kymmenisen minuuttia. Balanssin esitelmä stressin hallinnasta oli hyödyllinen ainakin itselleni, varmasti monille muillekin. Kuvispaja oli jälleen kerran toteutettu hyvin ja jopa minä, huonona askartelijana, sain kirjanmerkin väkerrettyä kasaan ohjeiden mukaisesti. Ulkokuntosalille annan plussaa, erottui edukseen muiden pisteiden joukosta.

Ensi vuodelle toivoisin hieman vanhaa ja tuttua sekä myös jotain aivan uutta ja yllättävää."

Tapahtumassa kokeiltiin Keskuskentän uutta ulkokuntosalia.

Opiskelijat testasivat tietämystään terveellisestä ruokavaliosta Kahoot-visan avulla.

Jutta Pirttilahti haastatteli Iina Mönkköstä (4C):

Mitä pidit hyvinvointiaamupäivästä?

• "Tapa hoitaa ei ollut yhtä hyvä kuin edellisinä vuosina. Tykkäsin siitä, että rasteja sai kiertää omaan tahtiin ja niin monta kuin haluaa. Nyt oli tiukat aikataulut, rajallinen aika käydä rasteilla ja useampi pakollinen luento. "Tapahtuman ulkoistaminen harmittaa, sillä opiskelijoilla ei ollut mahdollisuutta, toisin kuin aiempina vuosina, esitellä omia harrastuksiaan. Itse olisin halunnut pitää pajan omasta harrastuksestani, larppaamisesta, ystävieni kanssa."

Mitä tykkäsit kirjanmerkkipajasta?

• "Kirjanmerkkipaja oli kiva, sillä sai näprätä käsillä ja keskittyä omaan tekemiseensä. Koulussa ei yleensä edes kuviskursseilla pääse askartelemaan näin ja oli mukavaa tehdä jotain erilaista."

Miltä uusi hyvinvointiaamupäivä tuntui verrattuna edellisiin vuosiin?

• "Tosi stressaavalta. Aikaisemmat hyvinvointiaamupäivät olivat mukavan rentoja ja hauskoja, mutta nyt aikataulutus ja vuorot ahdistivat. Juokseminen pisteeltä toiseen oli stressaavaa ja epämiellyttävää."

Mistä tykkäsit ja mistä et tykännyt?

• "Tykkäsin askarrella, aamupäivä ei tarjonnut minulle mitään muuta."

Kehitysehdotuksia?

• "Vanha malli tulisi ottaa takaisin. Tapahtuman tulisi olla entiseen tapaansa rento ja vapaamuotoinen, voisi valita missä käy. On kuitenkin viimeinen vuosi niin ensi vuodella ei niinkään ole minulle vaikutusta."

Kuvispajassa askarreltiin kirjanmerkit.

Tapahtumassa pääsi kokeilemaan myös perhonsidontaa.

Kuvat: Tuukka Nerg

UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Eija Ahvo

”Abanambeene nambene!” lauloi Eija Ahvo, näyttelijätär ja laulajatar, vieraillessaan koulussamme esittelemässä Unicefin toimintaa hyvän tahdon lähettilään pestissään. ”Lapset ensin!” kuuluisi sama suomeksi.

Ahvo esitteli työtään hyvän tahdon lähettiläänä 31 vuoden kokemuksella. Vuonna 2016 hän pääsi vierailemaan Ruandassa, pienessä Keski-Afrikan valtiossa. “Tuhansien kukkuloiden ja hymyjen maassa”, kuten Ahvolle itselleen oli paikkaa esitelty.

Ruandassa Ahvo pääsi tutustumaan UNICEFin monialaiseen avustustyöhön ja näkemään sen tuloksia.

Kasvatuksen ja koulutuksen alalla töitä on tehty “child friendly school” -projektin kautta, jonka tarkoituksena on rakentaa kouluja, joissa lapset pääsevät opiskelemaan omalla äidinkielellään. Opetuksen lisäksi kouluissa myös huolehditaan hygieniasta, ruoasta ja puhtaasta vedestä. Jokaisen koulun yhteydessä onkin kaivo. ”Puhdas vesi on terveyden ehto”, kuten Ahvo asian ilmaisi.

Tuhannen päivän ohjelma on puolestaan neuvolaohjelma, jossa seurataan odottavien äitien hyvinvointia ja lasten kasvua ensimmäisen tuhannen päivän eli noin kolmen vuoden ajan. Apua tarjotaan myös hyväksikäytön uhreille ”one stop center” -ohjelman muodossa, ja HIViä sairastaville UNICEF tarjoaa esimerkiksi vertaistukea.

Lopuksi Ahvo vielä kertoi UNICEFin toiminnasta yleisesti ja tahtoi korostaa, että toimintaan mukaan pääsemiseen ei tarvita mitään erityistaitoja. Rovaniemellä on toiminut UNICEF-toimintaryhmä jo 60-vuoden ajan ja sen kautta pääsee toimintaan mukaan helposti. Tapoja auttaa on monia. Myös koulumme Lyseonpuiston lukio on osaltaan mukana toiminnassa. Lyska onkin pohjoisin Suomen 50 UNESCO-koulusta.

Kuva: Nea Nissinaho 2c

Teksti: Anni Rantaniemi 2a

Lapsuuden tekstien maailma

Kävin viime jaksossa ÄI04-kurssin, jonka aiheena on kielellä vaikuttaminen. Kurssi lähti käyntiin projektiluontoisella työllä, jonka aiheena oli lapsuuden tekstien maailma. Projektin myötä ymmärsin, kuinka vahva vaikutus teksteillä on siihen, minkälainen suhde ympäröivään maailmaan muodostuu.

Aiheeseen virittäytyäkseen opiskelijat saivat ensin itsekseen muistella kirjoja, elokuvia, tv-ohjelmia ja muita tekstejä omasta lapsuudestaan. Seuraavaksi muistoista keskusteltiin pienissä ryhmissä. Jo tässä vaiheessa huomattiin, että ryhmäläisiltä löytyi joitakin samoja tekstejä. Jokaisesta aihepiiristä koottiin pienryhmien kesken top 5 -listat, joita vertailtiin lopuksi muiden ryhmien kanssa.

Sovittiin, että kun top 5 -listat luetaan ääneen ja listalla on jokin itselle tuttu teksti, nostetaan käsi ylös. Näin nähtiin helposti, mitkä tekstit olivat suosituimpia kaikkien kurssilaisten kesken. Kun jokainen pienryhmä luki listansa, niillä alkoi toistua samoja asioita. Tuli ihanan nostalginen olo, kun joku muistutti vaikkapa tv-ohjelmasta, jota katsoi pienenä usein, mutta joka ei ollut tullut mieleen projektin aikaisemmissa vaiheissa.

Kaiken tämän taustatyön jälkeen kirjoitettiin essee, jossa pohdittiin, millainen maailma lapsuuden teksteistä hahmottuu. Esseessä sai oman valinnan mukaan kirjoittaa joko yleisesti kaikkien esille tulleiden tekstien pohjalta tai keskittyä vain omaan lapsuuteensa.

Tässä yksi teksti, joka projektin pohjalta syntyi.

Millainen maailma lapsuuden muistoista hahmottuu?

Työskentelimme äidinkielen kurssilla projektiluontoisesti lapsuutemme tekstien parissa. Teksti on monimuotoinen käsite, johon liittyvät kirjojen lisäksi myös esimerkiksi pelit, elokuvat ja uutiset. Muistelimme ensin lapsuuttamme yksin ja keskustelimme sitten muistoistamme pienissä ryhmissä. Lopuksi jaoimme heränneet ajatukset muiden kurssilaisten kanssa. Yksittäisistä muistoista muodostui laajempi kokonaisuus, joka kertoo 2000-luvun alussa eläneiden lasten maailmasta.

Kurssilaisille lapsuudessa luettujen kirjojen valossa maailma vaikuttaa iloiselta ja turvalliselta. Muumeista, Nalle Puhista ja Peppi Pitkätossusta kertovat tarinat olivat suosittuja. Samat kirjat toistuivat kurssilaisten muistoissa, mutta monilla oli myös oma suosikkikirja, joka ei välttämättä ollut muille lainkaan tuttu. Kirjoissa oli useimmiten yksinkertainen ja helposti seurattava juoni, joka parhaimmillaan perustui johonkin opetukseen. Kirjojen maailma oli varsin oikeudenmukainen: tarinoissa hyvä voitti pahan.

Kurssilaiset kuuntelivat lapsina monenlaista musiikkia, niin perinteisiä lastenlauluja kuin populäärimusiikkiakin. Lastenlaulut olivat usein hauskanpitoon perustuvia ja niihin liittyi jokin leikki, mistä hyvä esimerkki on Fröbelin palikat -yhtyeen musiikki. Lastenlaulujen riehakkuutta tasapainottivat pop-artistit, joista muun muassa Antti Tuisku oli suosittu.

Tv-ohjelmien joukosta löytyi kurssilaisille paljon yhteisiä suosikkeja, kuten Pikku Kakkonen ja Muumit. Iloisten tapahtumien lisäksi tv-ohjelmien maailmassa oli myös ripaus jännitystä. Jännittävien sarjojen, kuten Syrhämän ja Boforin, suosio kertoo lasten seikkailunhalusta. Tv-ohjelmissa oli kurssilaisten kesken vähemmän hajontaa kuin vaikkapa kirjoissa, mikä luultavasti selittyy tv:ssä esitettyjen lastenohjelmien rajallisella määrällä.

Elokuvien maailma oli pitkälti Disney-painotteinen. Suurin osa elokuvista oli piirrettyjä tai animoituja ja aiheeltaan fantasian piiriin kuuluvia. Varsinkin tyttöjen keskuudessa prinsessa- ja Barbie-elokuvat olivat suosittuja. Kirjojen tapaan myös elokuvien maailma vaikuttaa olevan oikeudenmukainen ja iloinen: tarinoissa oli lähes aina onnellinen loppu.

Pelien maailma on kurssilaisten lapsuudessa ollut selvästi muutoksessa. Perinteiset lautapelit, kuten Kimble, Afrikan tähti ja Arvaa kuka olivat suosittuja, mutta niiden rinnalle alkoi nousta myös kännykkä- ja konsolipelejä. Nykyään klassikoksi luokiteltava ”matopeli” oli kuuminta huutoa ja PlayStation-pelikonsolit kasvattivat suosiotaan. 2000-luvun tienoilla syntyneiden ikäryhmä alkaakin olla viimeisiä ryhmiä, joiden ensimmäinen matkapuhelin oli jokin muu kuin älypuhelin.

Kurssilaiset muistivat myös joitakin uutistapahtumia. Useimmin toistui Thaimaan tsunami vuodelta 2004, mutta myös Jokelan kouluammunta vuodelta 2007 oli jäänyt mieleen. On tietysti ymmärrettävää, että negatiiviset tapahtumat muistetaan selkeämpinä. Jos ikävät uutiset liittyvät jotenkin omiin läheisiin, ne voivat jäädä lapsen mieleen pelottavan selkeinä. Vaikka negatiiviset tapahtumat muistetaan paremmin kuin positiiviset, moni kurssilainen muisti myös Suomen Euroviisuvoiton vuodelta 2006.

Lapsuudesta mieleen jääneet uutistapahtumat tuovat raakaa realismia fiktiivisten tekstien luomaan onnelliseen ja turvalliseen maailmaan. Kuilu oikean elämän ja tarinoiden välillä on valtava. Se saa pohtimaan, pitäisikö lastenkirjoissa ja -elokuvissakin käsitellä ”oikean elämän” ongelmia, kuten vanhempien eroamista tai vaikkapa ystävän kuolemaa. Lapsuuden teksteissä vallitsevat perinteiset sukupuoliroolit: prinssi pelastaa prinsessan ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun asti. Voiko tällä olla vaikutusta lasten suvaitsevaisuuteen (tai pikemminkin sen puutteeseen) aikuisuudessa?