Tietoiskuja ajankohtaisista ympäristöongelmista

Ensimmäisessä jaksossa eräällä BI02-kurssilla oli tehtävänä tehdä tietoisku jostain itseä puhuttelevasta ja ajankohtaisesta ympäristöongelmasta. Rajatun aihealueen puitteissa käsiteltävä aihe ja toteutustapa olivat vapaavalintaiset. Ehtona kuitenkin oli, että tietoisku suunnataan jollekin itse valitulle yleisölle.

Tämä blogipostaus käsittelee siis niitä töitä, joiden julkaisualustaksi on valittu digitaalinen muoto ja yleisöksi Lyskan blogin lukijat. Ohessa on muun muassa digitaaliseen muotoon tehty posteri ja blogikirjoituksia, jotka avautuvat painamalla niihin johtavista linkeistä.

Mira-Maria Schreiber

Karjatalous ja lihansyönti

Kemikaalien ympäröimänä

Posteri: Ympäristömyrkyt

Lapin ympäristöongelmat

Ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan runoesitys

JA NÄEN SISUKKUUTTA  

Katson sinua
Kun kasvat ja laajenet
Et mannuiltasi etkä männyiltäsi
Mutta maaltasi, mieleltäsi
Et tuhansilta järviltäsi, et soilta tai kuusiltasi

Mutta ihmisiltäsi, kulttuuriltasi
Niiltä, jotka merkitsevät, niiltä, jotka sinut tekivät


Avaat kätesi ja otat sen vastaan
Hoidat ja katsot perään
Niitä,  jotka ottavat askeleen tuntemattomaan
Ja niitä, jotka uskaltavat sanoa sanottavansa
ja muuttaa sen, minkä tulee olla muuttuvaa
Ja niitä, jotka eivät pelkää tukea toisiaan
ja puolustaa oikeaa, jonka tietävät olevan


Katson sinua

Maa, jonka kansalaiset eivät tahdo nähdä naapurinsa näkevän nälkää, 

eikä vieressä kohoavan korkeuksiin toisten keräämiä tiilikasoja




Maa, jonka kansalaiset vaalivat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta viimeiseen hengenvetoonsa saakka, eivätkä edes pysty kuvittelemaan elitistejä elämään seuduillansa

Maa, jonka kansalaiset uskaltavat vastustaa ja vaatia sitä, mikä on oikein

ettei kukaan tule torjutuksi tai menetä sitä,

mikä tulee olla kaikkien mahdollisuus ja arvokkuus


Maa, joka asuu ripoteltuna luonnon korpeen ja urbaaniin kaupunkiin,

ja asuu yksin, mutta ylittää turpeet ja mukulakivikadut ottaakseen toisen kädestä kiinni, keittäen kahvit, kun aika tulee olla taas yhdessä, ja katsoa eteenpäin, sinne missä valoa tarvitaan


Katson sinua
Missä ihmisten ei tarvitse pelätä
Missä ihmiset rohkenevat toivomaan
Missä ihmiset luovat uutta ja vaalivat vanhaa
Ja tietävät eron siihen, kumpaa vaaditaan



Katson sinua
Kuinka vauhti vain kovenee
Kuinka ihmiset, jotka sinut asuttaa
Vievät sinua eteenpäin



Ja kuinka teet kaikkesi pysyäksesi mukana
Mutta saatkin huomata,
että huominen on jo tuloillaan siitä huolimatta


Väliäkö sillä, onko se räntäsateessa vaiko ruskassa
Tai onko se dieselillä taikka vetyautolla,
innovaatioita yliopistosta vaiko start-up:ien teknologiaa


Täällä Suomen maassa mennään neljänkymmenen asteen pakkasessa jäällä pilkkimään,

tai soudetaan kymmenen kilometriä kaatosateessa järven päähän mökkeilemään
Me menemme satanen lasissa
Pohjoisessa taikka maailmalla


Täällä ihmiset päättävät

täällä ihmiset päättävät 
Miten meidän maassa eletään
Eikä yhtään huonosti,



jos sitä nyt minulta kysytään


Katson sinua, katson sinua
Maani Suomi


Edellä on runo, minkä tunnelmalliseen musiikkiin deklamoimalla juontajat Milla Laakso ja Aleksi Pesonen aloittivat vuoden 2017 ylioppilas- ja itsenäisyyspäiväjuhlan viime tiistaina 5.12.

Kyseinen runo on omaa käsialaani, ja palkittiin Lahden runomaratonin järjestämässä  ”Hullun hieno Suomi” –runokilpailussa Junior-sarjan ensimmäisellä palkinnolla tänä vuonna. Juhlaseremonian aloitusjuonnoksi sen oli sopivaksi tyylitellyt äidinkielen opettaja Eija Toivainen. 

Alkuperäinen runo ilmestyy Lahden runomaratonin julkaisemassa Katson sinua maani -antologiassa kilpailuun erään toisen lähettämäni runon sekä muiden osallistuneiden tekemien runojen kanssa. Runokirjan julkistamistilaisuus pidetään lauantaina 16.12. Lahdessa. 

Lyskan ylioppilas- ja itsenäisyysjuhla

Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Lyseonpuiston lukiolla juhlittiin syksyn uusia ylioppilaita ja Suomen satavuotiasta itsenäisyyttä. Rakennus oli tupaten täynnä opiskelijoita, koulun henkilökuntaa, ylioppilaiden lähimmäisiä ja juhlamieltä. Itse sain aitiopaikan piippuhyllyltä.

Juhlat käynnistyivät, kun ylioppilaat saapuivat yleisön laulaessa Lippulaulua. Lippukulkueen jälkeen kuultiin Lyskan opiskelija Lotta Laitilan kirjoittama runo Ja näen sisukkuutta, jonka esittivät (niin ikään lyskalaiset) Milla Laakso ja Aleksi Pesonen. Suomalainen olemus tiivistyi runoon upeasti ja se viritti yleisön itsenäisyyspäivän tunnelmaan.

Runon jälkeen oli perinteiden vuoro. Sodassa kaatuneiden muistomerkille laskettiin seppele ja vanhin vuosikurssi luovutti vapauden viestin nuoremmille opiskelijoille. Juhlapuheen piti eversti, sotaorpo Mikko Virrankoski. Puheessaan hän muisteli Suomen itsenäistymisen vaiheita ja pohti Suomen tulevaisuutta.

Myös musiikilla oli juhlassa suuri rooli. Lyskan juhlaorkesteri esitti Esa Tikkalan johtamana marssisävelmiä ja säesti yhteislauluja. Kaunis ohjelmanumero oli myös Emilia Heikkilän pianoesitys, jossa hän soitti muunnelmia kansanlaulusta Älä itke äitini.

Lyseonpuiston lukion juhlaorkesteri,

Seuraavaksi oli ylioppilaiden vuoro loistaa. Ylioppilastodistusten ja -lakkien jaon jälkeen laulettiin Gaudeamus Igitur ja kuultiin rehtori Tuovi Palomaan onnittelupuhe. Ylioppilaan puheen piti Laura Selkälä, ja tunteikas puhe sai yhden jos toisenkin herkistymään. Tänä vuonna kuultiin myös ylioppilaan äidin kiitospuhe, jonka piti Elina Tapio-Uusitalo.

Juhlan lopuksi laulettiin Maamme-laulu. Sen aikana minussa heräsi ylpeyden tunne. Ylpeys tietysti siitä, että olen suomalainen, mutta myös siitä, että olen lyskalainen. Viime vuonna sain nauttia ensimmäistä kertaa Lyskan itsenäisyysjuhlasta ja silloin kaikki oli uutta ja upeaa. Tänä vuonna tiesin jo osittain mitä odottaa, ja juhlan aikana olin niin ylpeä siitä, että Lyskalla osataan juhlia Suomea ja ylioppilaita niin kauniisti.

Onnea uudet ylioppilaat ja oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuvat: Tuukka Nerg

Oulun abipäivien antimia

Abipäivillä lunta tuiskutti.

Torstaina 2.11. koulumme abiturientit saivat mahdollisuuden tutustua Oulun yliopistoon. Päivämme alkoi jo ennen aamuseitsemää, kun kokoonnuimme koululle, josta jatkoimme matkaa bussissa istuen. Osa taittoi matkan nukkuen, osa musiikkia kuunnellen. Muutamat olivat jo hyvin innoissaan tulevasta päivästä ja innostunut puheensorina täytti auton. Bussimatkalla saimme nauttia myös pakkaspäivän auringonnoususta.
     Saavuimme Oulun yliopiston Linnamaan kampukselle noin kello 10 aikaan aamulla. Emme olleet ainoita vierailijoita, minkä huomasi heti ihmispaljoudesta. Sulauduimme kuitenkin hyvin joukkoon ja itse en aina edes erottanut yliopiston opiskelijoita, opettajia ja abipäivien vierailijoita toisistaan.
  Yliopiston käytävät olivat täyttyneet eri alojen “standeistä”, joilla itse opiskelijat olivat esittelemässä omaa koulutusalaansa, jakamassa esitteitä sekä karkkia. Tämä oli loistava tilaisuus esittää mieltä askarruttaneita kysymyksiä liittyen vaikkapa opiskelijaelämään, itse koulutusalaan tai pääsykokeisiin.

Arkkitehtuurin koulutuksesta informoimassa.

  Standeillä kiertelyn lisäksi, luentosalit täyttyivät noin puolen tunnin mittaisista laajemmista koulutusalaesittelyistä ja ennakkoluulottomista abiturienteista sekä kiinnostuneista opettajista. Esittelemässä oli useasti joko alan opiskelijoita tai opettaja. Ohjelmaa oli läpi päivän eikä tekemisen puute päässyt yllättämään kertaakaan.

Kahoot-visaa käytettiin hyväksi kauppatieteiden koulutuksen luennolla.

  Henkilökohtaisesti olin hieman pettynyt abipäiviin, sillä olin odottanut päivältä enemmän. Bussimatkat veivät yhteensä lähes seitsemän tuntia, kun taas yliopistolla vietimme vain reilut neljä tuntia. Osa koulutusalaesittelyistä oli hyvin mielenkiintoisia ja tarjosivat uutta, mutta joukkoon mahtui myös muutamia, joiden sisältö oli suoraan kuin yliopiston nettisivuilta.
Toisaalta, kyseinen torstai oli myös toivoa täynnä. Minulla sekä monella muulla vahvistui entisestään käsitys omasta tulevaisuuden koulutusalasta. Pääsimme sukeltamaan päiväksi yliopiston maailmaan ja seuraamaan tapahtumia ruohonjuuritasolta. Alojen opiskelijat jakoivat paljon arvokasta tietoa itse opiskelusta ja henkilökohtaisista kokemuksistaan, joita netistä tai esittelylehtisistä vähemmän löytää. Esimerkiksi lääketiedettä on mahdollista päästä opiskelemaan B:n papereilla ja alle 7.0 lukion päättötodistuksen keskiarvolla. Vähintäänkin pitkän päivän jälkeen uni maittoi.

Roosa Moilanen 3A

Kuvat: Tuukka Nerg

Lyska maailmankartalle

Syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset julkistettiin tänään. Suomen parhaan tuloksen sai tänä syksynä lyskalainen Juhani Isojärvi, joka kirjoitti kahdeksan laudaturia. Oppiaineisiin lukeutui äidinkielen lisäksi luonnontieteellisiä aineita ja vieraita kieliä. Huikea suoritus! Lyseonpuiston lukiosta valmistuu tänä syksynä 56 ylioppilasta.

Lyseonpuiston lukiosta valmistuu tunnetusti monenlaisia taitureita. Pala Lyskaa löytyy nyt myös kirjallisuuden kunniagalleriasta. Lyskalta valmistunut Hanna Kauppinen on tänä vuonna palkittu Nuori Aleksis -kirjallisuuspalkinnolla teoksesta Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut.

Lyskalta valmistuneiden joukkoon kuuluu myös huippupianisti Väinö Jalkanen, joka raivasi tiensä välieriin saakka arvostetussa Maj Lind -pianokilpailussa. Jalkanen piti koulullamme 9. marraskuuta Spektri-konsertin, josta kuultiin esimakua jo edellisenä päivänä, kun Jalkanen soitti opiskelijoille muutaman valitun kappaleen.

Pianisti Väinö Jalkanen. Kuva: Lotta Laitila

Lyskan opiskelija Vilma Karlssonin kuvitus.

Lyskalainen muraali ilmestyy Veljeskotiin

Aikomus

Olen ryhmässä kaksi. Tarkoituksenamme on suunnitella ja toteuttaa Kuntotie 1 kuntoutuskeskuksen liikuntasalin seinään maalaus, josta keskuksen asiakkaat ja työntekijät iloitsisivat.

Salin muu sisustus ja valaistus tuli myös ottaa huomioon maalauksessa - värien kannattaisi olla mahdollisimman sopusoinnussa muun salin värimaailman kanssa. Meidän tuli huomioida myös se, etteivät värit olisi liian tummia tai muodot liian yksityiskohtaisia, sillä maalauspaikka on hieman hämärämmässä osassa huonetta.


Suunnittelu

Teimme ensimmäisellä tunnilla kukin kolme eri luonnosta siitä, minkälainen seinämaalaus voisi olla. Ryhmissä päätimme luonnoksista kuusi sopivinta, jotka esittelisimme toimitilan asiakkaille ehdotuksina sekä esimerkkeinä siitä, mitä tilaan voisi tulla.

Asiakkailla, joita me pääsimme ryhmän kanssa haastattelemaan, ei ollut erityisen paljon mitään tiettyjä toiveita tai ehdottomia kieltoja seinämaalauksen teemasta tai aiheesta, mutta tuli ilmi, että he toivoisivat jotain esittävää lappilaista, mahdollisesti keväistä, luontomaisemaa.

Näillä päivitetyillä tiedoilla lähdimme uudelleen ryhmissämme miettimään, minkälaista teosta voisimme tarjota asiakkaallemme. Käytimme lähtökohtana aikaisempaa luonnosta, jossa ilmeni valmiiksi jo värimaailmakin, ja lähdimme siitä liikkeelle.

Kokosimme valmiista seinämaalaussuunnitelmasta teoksineen ja värikarttoineen planssin, johon kuului myös lyhyt selitys suunnitelmasta nimineen kaikkineen. Oman ryhmäni teoksen nimeksi päätimme “Kurjet suolla” ilmiselvistä syistä, ja koska ajattelimme sen miellyttävän kokonaisuudessaan asiakastamme.


Äänestyksen lopputulos

Asiakkaat valitsivat muraalikseen teoksen “Sininen hetki”. Mielestäni se oli hyvä valinta, sillä se edusti hyvin lappilaista luontoa mutta minimalistisella ja selkeällä tavalla, joka olisi myös sopivan haastava toteuttaa käytännössä. Siinä oli huomioitu hyvin huoneen muu sininen sisustus sekä tulevan muraalin sijainti ylätasossa, sillä teoksessa maisema oli kukkulan huipulta.

Kun kuulimme äänestyksen tuloksen, valitun teoksen tehneen ryhmä esitteli teostaan ja sen toteutussuunnitelmaa tarkemmin. Esitimme sitten tarkentavia kysymyksiä ja aika lailla kaikki tuntui selkiintyvän.

Seuraavaksi oli aika toteuttaa itse muraali.


Luonnostelu

Päivämme alkoi Kuntotiellä tuntia liian aikaisin, sillä tellinkejä ei ollut vielä ehditty paikan päällä asettaa tullessamme. Se ei kuitenkaan meitä lannistanut, vaan heti kellon lyödessä viisi ryhdyimme toimeen.

Teimme ensin seinälle maalarinteipillä “gridin” eli ruudukon, joka helpottaisi teoksen suurentamista seinälle. Luonnostelimme hiilellä seinälle sen jälkeen itse teoksen ja sekoitimme maalit valmiiksi.


Maalaaminen

Toisena päivänä tullessani jatkamaan, muut olivat jo hienosti päässeet alkuun ja itse asiassa aika pitkällekin. Suurin osa taustoista oli valmiiksi maalattu. Itse ryhdyin vaaleimpien osien ja puiden maalaamiseen. Lauantaina lähdin myös maalaamaan, jolloin maalasin pikkuporoa ja täpliä muihin poroihin.

Sunnuntaina viimeistelin teosta muiden kanssa siistimällä teoksen reunoja, värikorjaamalla ja edelleen täplittämällä. Yhden maalaustoverin kanssa myös maalasin nimikylttiä, joka teokseen liitettäisiin. Sitten teos olikin valmis ja oli aika kerätä tavarat kokoon ja alkaa siistiä paikkaa.


Teoksen paljastaminen

Maanantaipäivänä 30.10. matka kulki taas kerran kohti Kuntotie 1, mutta tällä kertaa olimme vain läsnä paljastamassa (lähes) koko kurssin yhteisvoimin muraali asiakkaille virallisesti.

Kolme meistä lähti kertomaan tarkemmin teoksesta asiakkaille sekä kiittivät kaikkien puolesta tästä ainutlaatuisesta ja mukavasta tilaisuudesta, ja samoin kaksi keskuksen työntekijöistä lausuivat omat kiitoksen sanansa muraalin toteutumisesta.


Jälkikatsaus

En ollut ensin aivan varma, olisiko mukavaa tehdä muraali näin suuren kurssin kanssa, koska silloin ei yksittäisille henkilöille välttämättä jäisi paljon taiteellista vapautta, tai ylipäätään tekemistä. Mutta mieleni muuttui sen jälkeen, kun suunnitelma oli valittu ja itse muraalin maalaaminen alkoi. En ole koskaan ollut erityisen hyvä tai innokas maalari, mutta koska teos oli sen verran selkeä, sen tuottaminen oli yllättävän mukavaa ja erityisesti hyvässä seurassa.
Uskon, että muraali meni oikeaan paikkaan, jossa siitä todella voidaan nauttia ja hyötyä. Oli siis kunnia päästä ilahduttamaan paikan asiakaskuntaa. Ennen kaikkea tämähän oli kuitenkin juuri meille suuri ja ainutlaatuinen tilaisuus tehdä jotain hienoa ja erityistä - ja jotain mistä ylpeillä jopa CV:ssä

Muraalia työstänyt kuvislinjalainen Juuso iloitsee teoksen valmistumisesta.

Hyvinvointiaamupäivän risut ja ruusut

Erään opiskelijan kirjoittama kommentti:

"Hyvinvointiaamupäivä oli virkistävää vaihtelua pimenevään syksyyn. Vaikkakin mielestäni edellisvuoden hyvinvointiaamupäivä oli mielenkiintoisempi (pidin varsinkin ammattikoulun tapahtumapisteistä), ei tämäkään ollut hassumpi.

Aikaa yksittäisille pisteille olisin halunnut enemmän. Esimerkiksi poliiseja olisin mielelläni kuunnellut pitempäänkin kuin kymmenisen minuuttia. Balanssin esitelmä stressin hallinnasta oli hyödyllinen ainakin itselleni, varmasti monille muillekin. Kuvispaja oli jälleen kerran toteutettu hyvin ja jopa minä, huonona askartelijana, sain kirjanmerkin väkerrettyä kasaan ohjeiden mukaisesti. Ulkokuntosalille annan plussaa, erottui edukseen muiden pisteiden joukosta.

Ensi vuodelle toivoisin hieman vanhaa ja tuttua sekä myös jotain aivan uutta ja yllättävää."

Tapahtumassa kokeiltiin Keskuskentän uutta ulkokuntosalia.

Opiskelijat testasivat tietämystään terveellisestä ruokavaliosta Kahoot-visan avulla.

Jutta Pirttilahti haastatteli Iina Mönkköstä (4C):

Mitä pidit hyvinvointiaamupäivästä?

• "Tapa hoitaa ei ollut yhtä hyvä kuin edellisinä vuosina. Tykkäsin siitä, että rasteja sai kiertää omaan tahtiin ja niin monta kuin haluaa. Nyt oli tiukat aikataulut, rajallinen aika käydä rasteilla ja useampi pakollinen luento. "Tapahtuman ulkoistaminen harmittaa, sillä opiskelijoilla ei ollut mahdollisuutta, toisin kuin aiempina vuosina, esitellä omia harrastuksiaan. Itse olisin halunnut pitää pajan omasta harrastuksestani, larppaamisesta, ystävieni kanssa."

Mitä tykkäsit kirjanmerkkipajasta?

• "Kirjanmerkkipaja oli kiva, sillä sai näprätä käsillä ja keskittyä omaan tekemiseensä. Koulussa ei yleensä edes kuviskursseilla pääse askartelemaan näin ja oli mukavaa tehdä jotain erilaista."

Miltä uusi hyvinvointiaamupäivä tuntui verrattuna edellisiin vuosiin?

• "Tosi stressaavalta. Aikaisemmat hyvinvointiaamupäivät olivat mukavan rentoja ja hauskoja, mutta nyt aikataulutus ja vuorot ahdistivat. Juokseminen pisteeltä toiseen oli stressaavaa ja epämiellyttävää."

Mistä tykkäsit ja mistä et tykännyt?

• "Tykkäsin askarrella, aamupäivä ei tarjonnut minulle mitään muuta."

Kehitysehdotuksia?

• "Vanha malli tulisi ottaa takaisin. Tapahtuman tulisi olla entiseen tapaansa rento ja vapaamuotoinen, voisi valita missä käy. On kuitenkin viimeinen vuosi niin ensi vuodella ei niinkään ole minulle vaikutusta."

Kuvispajassa askarreltiin kirjanmerkit.

Tapahtumassa pääsi kokeilemaan myös perhonsidontaa.

Kuvat: Tuukka Nerg

UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs Eija Ahvo

”Abanambeene nambene!” lauloi Eija Ahvo, näyttelijätär ja laulajatar, vieraillessaan koulussamme esittelemässä Unicefin toimintaa hyvän tahdon lähettilään pestissään. ”Lapset ensin!” kuuluisi sama suomeksi.

Ahvo esitteli työtään hyvän tahdon lähettiläänä 31 vuoden kokemuksella. Vuonna 2016 hän pääsi vierailemaan Ruandassa, pienessä Keski-Afrikan valtiossa. “Tuhansien kukkuloiden ja hymyjen maassa”, kuten Ahvolle itselleen oli paikkaa esitelty.

Ruandassa Ahvo pääsi tutustumaan UNICEFin monialaiseen avustustyöhön ja näkemään sen tuloksia.

Kasvatuksen ja koulutuksen alalla töitä on tehty “child friendly school” -projektin kautta, jonka tarkoituksena on rakentaa kouluja, joissa lapset pääsevät opiskelemaan omalla äidinkielellään. Opetuksen lisäksi kouluissa myös huolehditaan hygieniasta, ruoasta ja puhtaasta vedestä. Jokaisen koulun yhteydessä onkin kaivo. ”Puhdas vesi on terveyden ehto”, kuten Ahvo asian ilmaisi.

Tuhannen päivän ohjelma on puolestaan neuvolaohjelma, jossa seurataan odottavien äitien hyvinvointia ja lasten kasvua ensimmäisen tuhannen päivän eli noin kolmen vuoden ajan. Apua tarjotaan myös hyväksikäytön uhreille ”one stop center” -ohjelman muodossa, ja HIViä sairastaville UNICEF tarjoaa esimerkiksi vertaistukea.

Lopuksi Ahvo vielä kertoi UNICEFin toiminnasta yleisesti ja tahtoi korostaa, että toimintaan mukaan pääsemiseen ei tarvita mitään erityistaitoja. Rovaniemellä on toiminut UNICEF-toimintaryhmä jo 60-vuoden ajan ja sen kautta pääsee toimintaan mukaan helposti. Tapoja auttaa on monia. Myös koulumme Lyseonpuiston lukio on osaltaan mukana toiminnassa. Lyska onkin pohjoisin Suomen 50 UNESCO-koulusta.

Kuva: Nea Nissinaho 2c

Teksti: Anni Rantaniemi 2a

Lapsuuden tekstien maailma

Kävin viime jaksossa ÄI04-kurssin, jonka aiheena on kielellä vaikuttaminen. Kurssi lähti käyntiin projektiluontoisella työllä, jonka aiheena oli lapsuuden tekstien maailma. Projektin myötä ymmärsin, kuinka vahva vaikutus teksteillä on siihen, minkälainen suhde ympäröivään maailmaan muodostuu.

Aiheeseen virittäytyäkseen opiskelijat saivat ensin itsekseen muistella kirjoja, elokuvia, tv-ohjelmia ja muita tekstejä omasta lapsuudestaan. Seuraavaksi muistoista keskusteltiin pienissä ryhmissä. Jo tässä vaiheessa huomattiin, että ryhmäläisiltä löytyi joitakin samoja tekstejä. Jokaisesta aihepiiristä koottiin pienryhmien kesken top 5 -listat, joita vertailtiin lopuksi muiden ryhmien kanssa.

Sovittiin, että kun top 5 -listat luetaan ääneen ja listalla on jokin itselle tuttu teksti, nostetaan käsi ylös. Näin nähtiin helposti, mitkä tekstit olivat suosituimpia kaikkien kurssilaisten kesken. Kun jokainen pienryhmä luki listansa, niillä alkoi toistua samoja asioita. Tuli ihanan nostalginen olo, kun joku muistutti vaikkapa tv-ohjelmasta, jota katsoi pienenä usein, mutta joka ei ollut tullut mieleen projektin aikaisemmissa vaiheissa.

Kaiken tämän taustatyön jälkeen kirjoitettiin essee, jossa pohdittiin, millainen maailma lapsuuden teksteistä hahmottuu. Esseessä sai oman valinnan mukaan kirjoittaa joko yleisesti kaikkien esille tulleiden tekstien pohjalta tai keskittyä vain omaan lapsuuteensa.

Tässä yksi teksti, joka projektin pohjalta syntyi.

Millainen maailma lapsuuden muistoista hahmottuu?

Työskentelimme äidinkielen kurssilla projektiluontoisesti lapsuutemme tekstien parissa. Teksti on monimuotoinen käsite, johon liittyvät kirjojen lisäksi myös esimerkiksi pelit, elokuvat ja uutiset. Muistelimme ensin lapsuuttamme yksin ja keskustelimme sitten muistoistamme pienissä ryhmissä. Lopuksi jaoimme heränneet ajatukset muiden kurssilaisten kanssa. Yksittäisistä muistoista muodostui laajempi kokonaisuus, joka kertoo 2000-luvun alussa eläneiden lasten maailmasta.

Kurssilaisille lapsuudessa luettujen kirjojen valossa maailma vaikuttaa iloiselta ja turvalliselta. Muumeista, Nalle Puhista ja Peppi Pitkätossusta kertovat tarinat olivat suosittuja. Samat kirjat toistuivat kurssilaisten muistoissa, mutta monilla oli myös oma suosikkikirja, joka ei välttämättä ollut muille lainkaan tuttu. Kirjoissa oli useimmiten yksinkertainen ja helposti seurattava juoni, joka parhaimmillaan perustui johonkin opetukseen. Kirjojen maailma oli varsin oikeudenmukainen: tarinoissa hyvä voitti pahan.

Kurssilaiset kuuntelivat lapsina monenlaista musiikkia, niin perinteisiä lastenlauluja kuin populäärimusiikkiakin. Lastenlaulut olivat usein hauskanpitoon perustuvia ja niihin liittyi jokin leikki, mistä hyvä esimerkki on Fröbelin palikat -yhtyeen musiikki. Lastenlaulujen riehakkuutta tasapainottivat pop-artistit, joista muun muassa Antti Tuisku oli suosittu.

Tv-ohjelmien joukosta löytyi kurssilaisille paljon yhteisiä suosikkeja, kuten Pikku Kakkonen ja Muumit. Iloisten tapahtumien lisäksi tv-ohjelmien maailmassa oli myös ripaus jännitystä. Jännittävien sarjojen, kuten Syrhämän ja Boforin, suosio kertoo lasten seikkailunhalusta. Tv-ohjelmissa oli kurssilaisten kesken vähemmän hajontaa kuin vaikkapa kirjoissa, mikä luultavasti selittyy tv:ssä esitettyjen lastenohjelmien rajallisella määrällä.

Elokuvien maailma oli pitkälti Disney-painotteinen. Suurin osa elokuvista oli piirrettyjä tai animoituja ja aiheeltaan fantasian piiriin kuuluvia. Varsinkin tyttöjen keskuudessa prinsessa- ja Barbie-elokuvat olivat suosittuja. Kirjojen tapaan myös elokuvien maailma vaikuttaa olevan oikeudenmukainen ja iloinen: tarinoissa oli lähes aina onnellinen loppu.

Pelien maailma on kurssilaisten lapsuudessa ollut selvästi muutoksessa. Perinteiset lautapelit, kuten Kimble, Afrikan tähti ja Arvaa kuka olivat suosittuja, mutta niiden rinnalle alkoi nousta myös kännykkä- ja konsolipelejä. Nykyään klassikoksi luokiteltava ”matopeli” oli kuuminta huutoa ja PlayStation-pelikonsolit kasvattivat suosiotaan. 2000-luvun tienoilla syntyneiden ikäryhmä alkaakin olla viimeisiä ryhmiä, joiden ensimmäinen matkapuhelin oli jokin muu kuin älypuhelin.

Kurssilaiset muistivat myös joitakin uutistapahtumia. Useimmin toistui Thaimaan tsunami vuodelta 2004, mutta myös Jokelan kouluammunta vuodelta 2007 oli jäänyt mieleen. On tietysti ymmärrettävää, että negatiiviset tapahtumat muistetaan selkeämpinä. Jos ikävät uutiset liittyvät jotenkin omiin läheisiin, ne voivat jäädä lapsen mieleen pelottavan selkeinä. Vaikka negatiiviset tapahtumat muistetaan paremmin kuin positiiviset, moni kurssilainen muisti myös Suomen Euroviisuvoiton vuodelta 2006.

Lapsuudesta mieleen jääneet uutistapahtumat tuovat raakaa realismia fiktiivisten tekstien luomaan onnelliseen ja turvalliseen maailmaan. Kuilu oikean elämän ja tarinoiden välillä on valtava. Se saa pohtimaan, pitäisikö lastenkirjoissa ja -elokuvissakin käsitellä ”oikean elämän” ongelmia, kuten vanhempien eroamista tai vaikkapa ystävän kuolemaa. Lapsuuden teksteissä vallitsevat perinteiset sukupuoliroolit: prinssi pelastaa prinsessan ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun asti. Voiko tällä olla vaikutusta lasten suvaitsevaisuuteen (tai pikemminkin sen puutteeseen) aikuisuudessa?

Vaelluksella Korouomassa

Tuulen humina, syksyn tuoksu ja henkeäsalpaavan kaunis ruska… Hiljalleen yltyvä veden solina ja joutsenten laulu. Laskevan auringon kauneus ja täydellisen suloinen hiljaisuus, joka kietoo syliinsä… Puiden lehdet humisevat tuulessa ja nuotion liekit tanssivat ja lämmittävät katsojiaan… Jos luulit tämän olevan jokin kuviteltu tarina, joudun kertomaan, että olet väärässä. Kyseessä on nimittäin vaellusretken kuvailua ja tunnelmia… :)

Osallistuin kahden ystäväni kanssa koulumme vaelluskurssille, jonka vaellusosuus oli 8. - 10.9. Kohteena oli Korouoma, ja tavoitteena noin kolmenkymmenen kilometrin vaellus. Kokonaisuudessaan meitä vaeltajia oli viitisenkymmentä. Vaellus tapahtui kuitenkin omissa telttakunnissa, mikä mahdollisti omassa tahdissa kulkemisen ja oman rytmin löytämisen. Usein saattoi kulua useita tunteja ennen kuin näki muita kurssilaisia. “Jälleennäkemiset” olivatkin monesti hauskoja ja aika kului hyvin kuulumisten jakamisessa ja jutustelussa.

Korouoman ympäristö on todella kaunista ja vaihtelevaa maastoa, mikä teki reissustamme erityisen miellyttävän. Pysähdyimme monesti vain ihailemaan kaikkea näkemäämme, varsinkin kun pääsimme vähänkin korkeammalle. Eräältä paikalta näki alas esteettömästi, ja sieltä löytyi laavu ja tulistelupaikka. Saimme iloksemme huomata, että kyseisellä laavulla oli muita vaeltajia, jotka eivät siis kuuluneet meidän ryhmäämme. Muutamien vilkutuksien jälkeen jatkoimme taas matkaa, mutta sillä kertaa hymysuin.

Eräs telttakuntalaisemme sai pitkin reissua mieleensä mielenkiintoisia vaaratilanteita, jotka me muut myöhemmin nimitimme “uhkakuviksi”. Niitä kertyikin kolmen päivän sisään monta, mutta yksikään niistä ei onneksemme toteutunut. Jos ei muuta niin saimme sentään hyvät naurut!

Muutama esimerkkiuhkakuva:

• telttamme lähistöllä olevat kelopuut kaatuvat yöllä päällemme
• isot irtokivet teltan lähellä antavat muille pelottavia päähänpistoja…
• teltta romahtaa päällemme yön aikana ja liiskaa meidät
• joku tipahtaa tiskatessaan järveen
• joku juoksee yksikaiteisella sillalla ja liukastuu siltä alas
• joku astuu ohi ja kierii alas
• kohtaamme nälkäisen karhun
• eksymme reitiltä emmekä löydä perille

Kokonaisuudessaan reissu oli oikein antoisa ja mukava. Meillä oli mahtava ryhmähenki ja uusia kokemuksia tuli useita. Oli todellakin ihanaa olla täysin luonnon keskellä kaukana koko modernista maailmasta. Asiat palaavat tietyllä tapaa tärkeysjärjestykseen, kun joutuu irti omasta arjesta. Kurssi on ollut todella hyödyllinen ja ennen kaikkea todella mukava. Suosittelenkin sitä ihan kaikille: kurssilla on paljon annettavaa, oli osallistuja kuka vain! :)

Mirva Kariniemi 3G

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tihkuinen, harmahtava perjantai-iltapäivä. Parkkipaikalla käy kuhina: ryhmä ihmisiä on lähdössä viikonlopun yli kestävälle seikkailulle läpi monimuotoisen Korouoman rotkolaakson. Mitä kaikkea matkalla voikaan tapahtua? Pääsemme seuraamaan tässä lyhyessä katkelmassa erään ryhmän tarinaa..

Ensimmäinen päivä starttaa innokkaissa merkeissä: kolmihenkinen ryhmä kävelee portin läpi kohti edessä häämöittävää seikkailua. Pieni sade ei lannista ryhmän jäsenten intoa, eihän heitä kuitenkaan ole sokerista valmistettu. Hetken aikaa kuljettuaan heidän täytyy kuitenkin pysähtyä säätämään rinkkojaan, minkä jälkeen matka jatkuu kohti leiripaikkaa. Ensimmäisen päivän leiripaikka löytyy nopeasti, ja yhtä nopeasti kohoaa teltta ja kohta metsän keskellä tuoksuu huumaava ruuan tuoksu. Pian ruokailun jälkeen ryhmän jäsenet kömpivät telttaan ja yö hiipii leiripaikalle; leiristä kuuluu enää tuulen ujellus ja sadepisaroiden ropina teltan seiniä vasten.

Toinen päivä starttaa koleasta, sateen kastelemasta teltasta. Aamutoimet sujahtavat nopeasti ja ryhmä on valmis päivän koitokseen: tiedossa on paljon kävelyä ennen seuraavaa leiripaikkaa. Päivän reitti kulkee ohitse Koronlatvajärven, jota ryhmä ihailee hetken samalla viettäen pienen tauon. Kuinka kevyt olo onkaan, kun rinkan saa pois selästä! Matka jatkuu, maisemat vaihtuvat ja juttu luistaa. Puolen päivän aikoihin ryhmä pitää hieman pidemmän tauon lounaan merkeissä. Lounaspaikalta matka jatkuu kohti Pajupuroa, jossa yhtä ryhmän jäsentä kohtaa yllätys: paikalle sattuu tuttu! Polun varrella vaihdetaan kuulumiset ja naureskellaan, kuinka pieni maailma onkaan! Pajupurolta matka jatkuu Piippukalliolle, joka on päivän päämäärä. Loppumatkasta ryhmän valtaa epätoivo: eikö leiripaikka saavu koskaan? Jalkoja särkee, rinkka painaa ja nälkä vaivaa pientä vaeltajan sielua. Voi sitä onnenpäivää, kun Piippukallion laavu näkyy! Teltta pystyyn, trangia tulille ja ruoanvalmistukseen! Illalla uni todellakin maittaa ja ryhmäläiset vaipuvat uneen. ZzzZZzZzzz…

Kolmantena päivänä matka jatkuu aamuvarhaiselle kohti Koivuköngästä, joka on matkan lopullinen määränpää. Matkaa Piippukalliolta Koivukönkäälle on hieman yli 6 km. Ennen Koivuköngästä on valittavana kaksi erilaista reittiä: joko jatkaa matkaa rotkon pohjalla lehtomaisessa maastossa tai nousta Julmakalliolle ja kävellä rotkon reunalla. Ryhmä päättää nousta Julmakalliolle. Nousu on jyrkkä ja raskas, mutta ylhäällä avautuvat maisemat ovat todella hienot! Reitti kulkee todella lähellä jyrkänteen reunaa, joten jokainen askel täytyy katsoa tarkasti, erityisesti kun ryhmä lähtee laskeutumaan maata kohden. Lasku jatkuu ja jatkuu, kunnes lopulta ryhmä saapuu portaille. Vaikka voisi luulla, että portaat helpottaisivat laskeutumista, ei asia kuitenkaan ole näin: osa askelmista on rikki ja ryhmän täytyy tarkasti, katsoa kestääkö askelman päälle astua. Portaiden laskeutumisen jälkeen matkaa Koivukönkäälle on noin 2 kilometriä. Väsymys painaa ryhmän jäseniä ja huojennus valtaa jäsenet, kun Koivukönkään parkkipaikka häämöttää: pian 30 km on taputeltu ja kotimatka voi alkaa! Reissusta jäi matkalaisille hyvä, vaikkakin väsynyt olo.

Koivukönkään parkkipaikalle saavuttuaan eräs ryhmän jäsenistä oli totaalisen loppu. Matka oli mukava, mutta kyllä se 30km tuntuu jäsenissä! Suosittelen kyllä vaelluskurssia kaikille, vaikka se voi olla fyysisesti rankkaa, mutta kokemus ja ystävien kanssa ajan viettäminen peittoavat väsymyksen mennen, tullen ja palatessa!

Ursula Karjalainen 3G