sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tuoreet ylioppilaat ja Suomi 99

Perjantaina 2.12. Lyskalla juhlistettiin syksyn uusia ylioppilaita ja samalla 99-vuotiasta Suomea. Koulu oli koristeltu todella tunnelmallisesti Suomen lipuin, kynttilöin ja jouluvaloin. Aula oli täynnä ylioppilaiden perheenjäseniä ja muita lähimmäisiä. Tunnelma olikin sanalla sanoen lämmin!

Tapahtuman aikana kuultiin monta kaunista musiikkiesitystä Lyskan yhtyeen säestämänä. Juhla aloitettiin laulamalla yhdessä Lippulaulu, jonka aikana tuoreet ylioppilaat siirtyivät paikoilleen juhlallisessa lippukulkueessa. Sen jälkeen perinteen mukaisesti kolmannen vuoden opiskelijat luovuttivat vapaudenviestin toisen vuosikurssin opiskelijoille. Sotaveteraanien muistopatsaalle vietiin seppele.

Juhlassa kuultiin puheita. Ensimmäisen vuoron sai koulumme alumni, toimituspäällikkö Ari Korvola, joka nosti puheessaan esille muun muassa sen, että opiskelu muovaa meistä kriittisesti omilla aivoillamme ajattelevia kansalaisia.

Ylioppilastodistusten ja -lakkien jako oli kaikkiaan koskettava hetki. Kun koulumme rehtori Jorma Hämäläinen julisti ylioppilaat virallisesti ylioppilaiksi, he painoivat lakit juhlallisesti päähänsä. Lopuksi laulettiin tietysti Gaudeamus Igitur.

Tuoreet ylioppilaat

Rehtori piti ylioppilaille kannustuspuheen, jonka lopuksi hän innostui heittämään vähän riimiäkin! Ylioppilaan puheen piti Antti Regelin haikein mutta samalla toiveikkain tunnelmin: taskussa on nyt todistus ja monia ihania muistoja.

Ylioppilaan puhe

Juhlan päätteeksi laulettiin yhdessä Maamme-laulu, jonka aikana koin voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta opiskelijatovereideni kanssa. Me olemme suomalaisia, vapaita nuoria. Nauttikaamme itsenäisyyspäivästä!

Kuvat: Tuukka Nerg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti